Aihearkisto: Blogin Jutut

Incompetent, omalaatuisen erikoista, etten sanoisi mielenkiintoista, todellisuutta…

Suomalaiset käyvät koulua enemmän kuin koskaan. Suomen nouseminen nykytilaan väitetään  (”_ ” ?) johtuvan koulutuksen lisääntymisestä ja parantumisesta.

Jonkunlaisen ammattinimikkeen hankkiminen vaatii vähintään sen 12 vuotta koulunkäyntiä. Parhaat, kehityskelpoisimmat yksilöt käyvät koulunsa 20:nessä vuodessa.

Luulisi meistä tulleen viisaita, ja tällaisen koulun penkillä istumisen yhteiskuntaan jotakin kehittävän, kuten vahvat perslihakset, ja heikot koulunpenkit.

En tiedä. Kokemukset tahtovat olla niin erilaisia, kuin joita odottaisi kohtaavansa, jos jonkinlaisten laitosten kanssa asioidessa. Tavallisen ihmisen aika ja terveys tahtoo mennä  tahtoessa palvelua tai ihmetellessä palvelujen epäämistä, tai annettuja päätöksiä: kuten esimerkiksi vakuutuslaitoksissa, valtion laitoksissa, koululaitoksissa, kunnan laitoksissa, puhelinlaitoksissa, terveyslaitoksissa; kaikkialla näyttää olevan vallalla sama peli: ”Kukaan ei tiedä mitään, mikään ei kuulu kenellekään, me teemme vain sen, mitä on laissa määrätty, ohjeemme ovat sellaiset ja tällaiset, ei täällä kukaan tiedä mitään mistään, eikä kukaan vastaa mistään… ”

Kaikkein paras koulutuksen ja siitä seuranneen kehityksen huipennus ovat yrityslaitokset, jotka eivät tee mitään, eikä niissä toimi mikään, paitsi laskutusosasto. Se toimii mielikuvituksellisen hyvin.

Näissä instansseissa työskentelevät ihmiset ovat varmaankin osa sitä uutta ja edistyksellistä koulutusjärjestelmää, mitä minä en ole käynyt. Ihmettelen – kun mikään ei ole muuttunut: samat rakennukset, samat järjestelmät, samat opettajat, mutta ihmeellisesti kehitys vain on pompsahtanut ylöspäin.

Yhä ihmettelen, kun tiedän puhelimen päässä tai kasvokkain olevan maisterin tai vähintäänkin kanditaatin, jonka ajatusmaailma ilmentää ihan selvää varhaisteinin ajattelua. Mitä voi sanoa ihmiselle, joka ei tiedä mitään, ei ota selvää, ei vastaa mistään, joka noudattaa vain yläpuolelta tulleita määräyksiä ja ohjeita, ja joka ei ole kiinnostunut mistään.

Tiedoksi: Siellä yläpuolella on ohenevaa ilmaa ja pilvimuodostelmia.

En ymmärrä, mutta, ehkä se on niin, että kaiken kehityksen ja viisastelun vastapainoksi luonto ottaa omansa ja tasaa puntit: koululaitos kehittää painavan pään alle haperon selkärangan.

Incompetent – hyväntahtoisena käännöksenä tuon voisi määrittää vajaavaltaiseksi, vai onko niin, että kyseessä on valtaosin sittenkin kyse vajaamittaisuudesta.

No, niin tai näin, joka tapauksessa ensimmäiset kesäpyynnöt ovat vedessä ja raitapaidat  kohta jonottavat pääsyä paistinpannulle –  ellei sitten joku vajaavaltainen puutetiloissaan ole särkenyt pyydyksiä.

(”Niin, en  minä tiedä tai ei asia minulle kuulu.” ”Anteeksi, että olen olemassa.”)

20160417_094655  

Harvinaisen incompetentti katiska.

 

Kevättä rinnassa

cropped-IMG_7969-a.jpg

Kevät tuli, lumi suli … puli puli… pulut kujertavat. Etelä-Suomessa, rannikolla, ei ole enää lumesta tietoakaan, eikä se kesä Kainuussakaan ole enää liian kaukana.

IMG_7862 aKatiskat aivan tepisevat innoissaan varastonnurkassa keväistä ahvenenpyyntiä malttamattomana odotellen… vai katiskojen isäntäkö se onkin…

Oulujärvessä on jäätä vielä paksulti, 70 senttimetriä. Nuasjärvessäkin on jäätä, vaan ei vettä; ei Nuasjärvessä, ei Kajaaninjoessa.  Talvivaara maustaa Oulujärveä puhtailla tököteillään, joilla ei elyn mukaan ole vaikutuksia Nuasjärveen, eikä mitenkään muutenkaan.

Jaa’ a…  uskon aina kaiken… nähtäväksi jää. Pyyntiveriä kutkututtaa …